Urheilu ja pelit

Urheilu on ollut jo pitkään suosittu viihteen muoto, jolla on myös havaittu olevan toivottavia terveysvaikutuksia. Alun perin taitavat urheilijat ovat kilpailleet keskenään omaksi huvikseen, mutta myöhemmin heidän ympärilleen on alkanut kertyä katsojia ja kannattajia, jolloin urheilu on saanut aivan uusia ulottuvuuksia.

Urheilun harrastaminen ei tänä päivänä enää tarkoita vain itse kuntoilusuoritukseen osallistumista, vaan myös urheilusuoritusten seuraamista ja tietyn joukkueen tai yksilön kannattamista. Monia urheilulajeja, kuten jalkapalloa tai sulkapalloa on melko helppo pelata itse, mutta golfin, jääkiekon ja rallin kohdalla aloituskynnys on huomattavasti korkeampi. Nykyään kaikkia näitä lajeja voi tietysti seurata katsomosta tai vaikkapa television välityksellä.

Koska monet ilmaiset televisiokanavat eivät enää näytä suosittuja urheilulähetyksiä suorana, ovat monet katsojat siirtyneet seuraamaan suosikkilajiaan ilmaiseksi netin välityksellä. Ilmaisten sivujen huonon kuvanlaadun ja pätkivän yhteyden vuoksi entistä useampi on kuitenkin päätynyt käyttämään jotain maksullisia videopalveluita.

Liikkuisinko vai pelaisinko?

Perinteinen urheilu muistuttaa moderneja tietokonepelejä siltä osin, että alun perin niitä harrastettiin vain omaksi iloksi, mutta myöhemmin lahjakkaiden pelaajien suorituksia alettiin myös katsoa ja etevimpien pelaajien erottelemiseksi järjestettiin kisoja. Kaiken kukkuraksi perinteisistä urheilulajeista on myös tehty pelejä, kuten vaikkapa FIFA 15 ja NHL 15. Tällöin urheilun seuraaminen saa aivan uusia ulottuvuuksia kun voi koota suosikkipelaajistaan oman joukkueen ja kokeilla kuinka hyvin selviää MM-kisoissa. NHL- ja FIFA-pelien suosiosta kertoo paljon se, että niistä julkaistaan joka vuosi uusi versio. Versionumero on aina pelin julkaisuvuotta suurempi; esimerkiksi FIFA 15 julkaistiin syksyllä 2014.

Nämä urheilun osa-alueet muistuttavat toisiaan myös sikäli, että huippu-urheilijat ja huippupelaajat kärsivät lajilleen ominaisista terveyshaitoista, kuten jännetupen tulehduksesta. Kohtuullisesti pelejä harrastava ei kuinkaan saa minkäänlaisia terveydellistä hyötyä harrastuksestaan, toisin kuin kohtuullisesti urheileva.

Olipa sitten kyseessä kaupunkikaahailu Grand Theft Auto, tai vauhdikas ammuskelupeli, kuten Battlefield, on pelissä tavallisesti oma tulostaulunsa, josta näkee kuinka paljon pisteitä kukin pelaaja on saanut. Esimerkiksi Quake- ja Halo-sarjojen peleistä on järjestetty kansainvälisiä turnauksia, joissa maailman kovimmat pelaajat ottavat yhteen. Lähes kaikista muista peleistä järjestetään pieniä epävirallisia turnauksia, joissa ei tietenkään ole tuhansien eurojen arvoisia palkintoja. Siinä missä perinteiset urheilutähdet ovat julkisuuden henkilöitä, myös seuraa pelialan media peliturnauksissa menestyneitä pelaajia.