Vuoden odotetuimmat pelit

E3-messut ovat taas tältä vuodelta takanapäin, ja pelifanit saivat paljon uutta odotettavaa. Keskustelu on pyörinyt huippusuosittujen sarjojen jatko-osien julkistuksien ympärillä, jatkoa luvattiin mm. pelisarjoille Fallout, Dishonored ja Doom. Näiden pelien julkaisuajankohdat ovat vielä avoinna, mutta vuonna 2015 on kuitenkin julkaistu ja tullaan julkaisemaan pitkä lista kovia pelinimiä, joita käydään seuraavaksi läpi.

Batman: Arkham Knight

Batman: Arkham Knight on Arkham-pelisarjan neljäs osa, joka julkaistaan kesäkuun 23. päivä. Avoimeen maailmaan sijoittuvassa toimintaseikkailussa jatketaan 2011 julkaistun Batman: Arkham Cityn tapahtumista. Pelimaailmassa aikaa on kulunut vuosi edellisestä osasta.

Gotham Cityyn palaava Batman saa pelisarjan uudessa osassa vastaansa pitkän listan vastustajia: mukana ovat sarjakuvista tutut Scarecrow, Penguin, Two-Face ja Harley Quinn. Gotham City on autioitunut, siviilit evakuoitu ja jäljellä ovat vain pahikset, jotka Batman joutuu kukistamaan tavoitteenaan palauttaa järjestys Gotham Cityn kaduille. DC Comicsin sarjakuviin perustuva pelisarja on saavuttanut hurjan suosion. Paitsi pelaajat, myös kriitikot ovat arvostaneet sarjan korkealle. Peli julkaistaan PC:n lisäksi PlayStation 4 ja Xbox One -pelikonsoleille.

Final Fantasy XV

Legendaariselle pelisarjalle, Final Fantasylle kaavailtu jatko on tarkoitus julkaista tänä vuonna, vaikkakaan tarkkaa julkaisupäivää ei ole tiedotettu ja pelin kehitys on myöhästynyt jo vuosia. Vuonna 2012 projektin luultiin jo kuolleen, mutta vuoden 2013 E3-messuilla kuitenkin paljastettiin, että peli tullaan jonain päivänä julkaisemaan. Toimintaroolipeli julkaistaan PlayStationin lisäksi Xbox Onelle.

Final Fantasy XV:stä on rajallisesti tietoa, mutta pelintekijät ovat kuitenkin hehkuttaneet pelin sisältävän ennennäkemättömiä taistelukohtauksia ja useita uusia ominaisuuksia. Peliä pelataan yhdellä pelaajan ohjaamalla hahmolla, jolla on mukanaan kolme tukihahmoa. Päähenkilön nimi on Noctis Lucis Caelum, lyhyemmin Noct. Noct on Luciksen kuningaskunnan prinssi, jonka erikoiskykynä on nähdä ”taivaallinen valo”, joka kertoo hänelle etukäteen toisten kuolemista.

MGS V: The Phantom Pain

Varsinkin japanilaisten pelifanien eniten odottama julkaisu on ehdottomasti Metal Gear Solid V: The Phantom Pain, joka julkaistaan syyskuun ensimmäisenä päivänä. Yhden pelihistorian suosituimman toimintapelisarjan uusimman osan on luvattu eroavan suuresti sarjan aikaisemmista osista.

Suurimman eron tekee avoin, Afganistaniin sijoittuva maailma, jossa pelaaja saa liikkua ja seikkailla täysin vapaasti. Aikaisemmissa osissa on liikuttu tarkkaan rajatuilla alueilla, joten avoin maailma muuttaa pelin luonnetta radikaalisti. Vaikka kyse onkin toimintapelistä, Metal Gear -pelisarjassa ei ole tarkoituksena hakeutua tulitaisteluihin, vaan niitä tulee yleensä välttää. Pelin pääpaino on hiippailussa ja vihollisten eliminoinnissa huomaamattomasti; myös tämä puoli on ennakkoarvostelujen perusteella hiottu huippuunsa uusimmassa osassa.

2015 julkaistaviin peleihin, niiden ennakkoarvosteluihin ja trailereihin voit tutustua IGN:n kotisivuilla.