World Of Tanks

World of Tanks edustaa itäeurooppalaista peliosaamista puolalaisen The Witcherin tapaan, joskin se on peräisin tätäkin eksoottisemmasta maasta, nimittäin Valko-Venäjältä. Valkovenäläis-kyproslainen Wargaming on kehittänyt tämän kolmannen persoonan tankkisotapelin, joka julkaistiin ensimmäistä kertaa Venäjällä vuonna 2010 ja Euroopassa seuraavana vuonna. World of Tanks on saanut valtavan suosion ympäri maailmaa. Suosio varmasti osaltaan selittyy sillä, että kyseessä on ilmaispeli. Suosio on kuitenkin avannut ovia myös muille ilmaispeleille, varsinkin kun World of Tanksilla on jo yli 100 miljoonaa rekisteröitynyttä pelaajaa eli jääräpäisinkin peliyritys ymmärtää ilmaispelien mahdollisen suosion määrän. World of Tanks on lisäksi eräs kilpapeleistä, joista järjestetään turnauksia. Lisäksi peli on saanut todella hyviä arvosteluja kriitikoilta ympäri maailmaa.

Pelin kulku

World of Tanks on sotapeli, jota voi pelata ainoastaan monin pelinä. Pelin idea on, että pelaaja ohjaa valitsemaansa tankkia vastustajaa vastaan ja pelaajilla on mahdollisuus “klaanien” eli erilaisten allianssien muodostamiseen. Yhdessä klaanissa voi olla enintään sata jäsentä ja klaanin sisällä pelaajat voivat olla yhteydessä toisiinsa chattailemalla tai ääniviestein. Klaaniin liittyminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä ja yleisin pelimuoto onkin normaalitaistelu, jossa on osallisina kaksi joukkuetta, jotka koostuvat viidestätoista tankista.

Pelissä esiintyvät tankit ovat 30–60-lukujen tankkeja Neuvostoliitosta, Kiinasta, Yhdysvalloista, Ranskasta, Japanista, Saksasta sekä Britanniasta. Tankeista on eri versioita etuineen ja puutteineen ja pelaaja voi vapaasti tehdä valinnan tankkien välillä.